 |
| Kuvalinkki: 1950-luvulta. Pinterest.com, photos by JaniceNiepce/ Nursing |
Kun aloitin työuraani Helsingissä nuorena sairaanhoitajana, niin itsellä olivat eettiset ja moraaliset arvot hyvin selkeitä. Tuolloin vielä ajattelin, että teen sairaanhoitajan työtä antaumuksella ja sydämellä eläkeikään asti.
Oma persoonani on ollut ja on värikäs, tunnollinen, perusteellinen ja täydellisyyteen pyrkivä sairaanhoitaja/ ihminen.
En silloin ymmärtänyt, että elämässä tulee oppia keskeneräisyyttä ja epätietoisuutta. Asiat eivät mene niin kuin itse haluan ja toivon. Koko työurani aikana olen pitänyt erityisesti psykiatrisesta työotteesta; se, ketä hoidat on myös ihminen eli oman elämänsä asiantuntija. Hän ei ole vain potilas tai asiakas, toki nimellisesti. Itsekin pidän siitä, että tulen kohdatuksi ja kuulluksi ihmisenä.
Hoitotyön erikoisaloissa on hienoja, jännittäviä ja vaativia toimenpiteitä, mutta mielestäni se on sivuseikka, kun hoidetaan ihmistä. Toki asiantuntijuutta vaativat työt tulee osata. Ammatillista ylpeyttä olen kokenut, kun olen onnistunut jossakin työssäni, mutta liian harvoin. Sairaanhoitajan ammatti ja työ ovat arvostettavia, itsenäisiä ja vaativia.
Epäsäännöllinen 3-vuorotyö, saati ylityöt, lyhyet tauot työvuoron aikana ( omien perustarpeiden unohtaminen työssä), jatkuva positiivisuus sekä näyttäminen muille, että osaat, pystyt ja pärjäät.
Olen monesti miettinyt, miksi suomalaisessa hoitotyössä on niin vaikeaa antaa positiivista ja kannustavaa palautetta työntekijälle tai työkaverille. Se ei vaadi paljon. Negatiivista palautetta kyllä tulee ja se ei ole kovin itsetuntoa hivelevää.
Työyhteisöt eri hoitoyksiköissä ovat muuttuneet paljon 20 vuoden aikana ja huonompaan suuntaan. Moni kokee työyhteisössä ulkopuolisuutta ja kateutta. Varsinkin naisvaltaisilla hoitoaloilla on ikävä kyllä tyypillistä juoruaminen ja toisesta työntekijästä " selän takana" ilkeästi puhuminen. Mihin on kadonnut yhdessä tekemisen meininki ja ilo työssä?
Sairaanhoitajana sinulta vaaditaan perustyön ohella yhä enemmän ja enemmän. Mikään ei tunnu riittävän. En koe itse, että olisin ollut automaatio-ohjauksella toimiva robotti enkä olisi halunnut tulla sellaiseksi hoitajaksi. Sairaanhoitajan palkkaus on puhututtanut sosiaalisessa mediassa että kollegojen kesken. Sairaanhoitajan palkalla ei tule toimeen nykyisten elinkustannusten noustessa. Työn vaativuus ei ole suhteessa oikein sairaanhoitajan palkkaan. Sairaanhoitaja- kollegat uupuvat ja sairastuvat työpaineiden lisääntyessä, ja näin työssä olevat kollegat joutuvat entistä tiukemmalle työskentelyn suhteen.
Suunniteltuja työvuoroja muutellaan nopeasti ja oletetaan, että juuri Sinä olet joustava ja suostut kaikkiin esihenkilön ehdotuksiin. Jos et toimi pyyntöjen mukaan, niin " olet huono hoitaja" ja sinua kohdellaan myös kaltoin sen mukaisesti.
Sitten eri hoitoyksiköistä vähennetään hoitajamitoitusta minimiin riskien uhalla. Suomessa eri hyvinvointialueilla on YT-neuvotteluja ja sitten irtisanotaan muun muassa hoitohenkilökuntaa. Samaan aikaan Suomessa on hoitajista pulaa, ja sitten on lisääntyvää työttömyyttä sekä työkyvyttömyyttä. Itse kuulun tuohon viimeksi mainittuun ryhmään. On irvokasta, että Suomeen oikein rekrytoidaan tuhansia uusia hoitajia. Toki on hienoa, että he saavat paremmat olosuhteet kuin omassa kotimaassaan.
Olen huomannut hoitotyössä ikävän seikan, että jos pieni työyhteisö on monikulttuurinen, niin konflikteja tulee kyllä herkästi ja esihenkilölle juorutaan saman tien jonkun hoitajan tekemättä jättämisistä. Kun tehdään hoitotyötä, niin tärkein asia on ymmärtää ja puhua suomen kieltä. Plussaa on muiden kielten osaamisesta kuten englanti ja ruotsi. Tämä osaaminen liittyy olennaisesti viestintään ja työturvallisuuteen hoitotyössä.
Urallani psykiatrisena sairaanhoitajana " alamäki" alkoi vuonna 2018, jota kesti noin 7 vuotta. Aloin oireilla uudessa työrakennuksessa melko pian sen avaamisen jälkeen. Perussairauteni oireet pahenivat, ja kärsin ikävistä sisäilmaoireista.
Kollegat kyllä ymmärsivät oireiluani rakennuksessa, mutta muutoin en tullut kuulluksi, saati nähdyksi. Minulla oli toistuvia infektioita ja toki sairauslomia. Työn psyykkinen kuorma alkoi kasaantua, kun en voinut hoitaa potilaita arvojeni mukaan. Tarkoitan tällä sitä, että käyntitiheydet venyivät pahimmillaan 1-2 kk. Uusia potilaita oli jatkuvasti tulossa enkä itse voinut olla ottamasta potilaita vastaanotolle alkukartoitukseen. Näin ja kuulin potilaiden hätää ja tuskaa.
Toki työssäni oli onnistuneita hoitojaksoja, kun hoito oli aloitettu varhaisessa vaiheessa ja potilas oli itse motivoitunut omahoitoonsa. Työskentely avokonttorissa ilman ikkunoita muiden työkavereiden seurassa, oli ajoittain melko meluisaa ja ahdistavaa. Työkalenteriini organisoin ajanvaraukset ja sain käyttää tiettyä työhuonetta muiden kollegojen kanssa, mutta toki eri ajankohtina.
 |
| Oma sh-merkkini muistoksi |
Lopulta työnantajan taholta jouduin pitkälle sairauslomalle toimestani ja työkykyarvioon. Lopputulema oli tässä se, että jouduin uudelleen sijoitusprosessiin terveysperusteisesti, joka on kestänyt nyt jo viisi vuotta. Minulla meni pitkään ymmärtää asia, etten voisi enää ikinä palata vanhaan toimeeni.
Olen ollut todella sinnikäs, motivoitunut aloittamaan ja tekemään hoitotyötä yhä uudestaan ja uudestaan. Minulla on ollut pahimmillaan 2-3 määräaikaistaa sijaisuutta yhden vuoden aikana. Näiden viiden haastavien vuosien aikana olen saanut työkokemusta myös somaattisesta sairaanhoidosta. Viimeksi olen työskennellyt sairaanhoitajana vuorotyössä viime vuoden 2024 heinäkuussa. Tulin irtisanotuksi elokuussa- 24 sijaisuudesta työnantajan taholta. Tästä sopeutuminen ja toipuminen on vienyt monta kuukautta. Kokemus on ollut traumaattinen enkä voi "lakaista sitä maton alle".
Ymmärsin lopulta aika pian, että olen täysin työkyvytön omaan ammattiini ja hoitoalalle. Olin menettänyt terveyteni työni takia. Oivalsin itsekin, että miksi hakkaan päätäni toistuvasti seinään, kun se aiheuttaa minulle jatkuvaa tuskaa ja pahoinvointia. Tosiasioiden hyväksyminen ei ole ollut helppoa omalla työurallani ja myöntää se, etten kykene tekemään hoitotyötä yhteiskunnallisten ja terveydellisten syiden takia.
Viranomaisten kanssa toimiminen kuten Keva ja Kela on ollut liian vaikeaa ja välillä ihan mahdotonta. Työkyvyttömyyteni ja pitkän sairauslomani aikana minua on yritetty pakottaa ammattiini vastaavaan työhön ja kolmen kuukauden työkokeiluun. Onneksi olen pitänyt oikeuksistani ja arvoistani kiinni, etten ole suostunut noihin vaatimuksiin.
Kommentit